perjantai 28. kesäkuuta 2013

Coregonus albula

Muikut.

Pojat sai kerran kaverilla kyläillessämme uunituoreita, vastapaistettuja muikkuja. Se oli menoa sitten. Alla olevat kuvat varmaankin kertoo, mitä mieltä sällit niistä on. 



Mun mielestä muikut on kamalia, haisevia ja kaikinpuolin vastenmielisiä. Mutta mä en niitä syökään. Mä oon aikuinen, mä saan sanoa ruoalle HYI.


Ps. Huomenna on äitin rai rai rai - sunnuntaina ai ai ai.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Lettuja


Mieheni paistoi lettuja vs. minä paistoin letun. Jätän homman siis jatkossakin isännälle... Lapsetkaan ei tykänneet. Oivoi, joutuu itse syömään...

Hyvää toipumista juhannuksesta itse kullekin. Huomenna SAA mennä töihin!

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Kiukkulintujen valtakunnassa

Tänään tehtiin retki änkkärileikkipaikalle. Esikoinen ällistytti meidät rohkeudellaan - sinne hää paineli muiden perässä. Minua tais jännittää enemmän, mutta onneks oli kolmiolääkkeet selkäkivun vuoksi alla, niin en kerennyt slaagata!

Rohkea pieni miäs!



Yks hepslaagi tuli köysissä kiipeillessä: Sälli huus kuin sika paketissa eikä osannut päättää mennäkö ylös vai alas. Äitee sitten tuuppas ahterista ja matka jatkui nauraen. Ihme vekotin tuo kakara!

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Paskamutsilasta, päivää.

Voi elämä.

Tässä taas sitä näkee, miten genetiikan arpapelissä on unohdettu mulle jakaa se pullantuoksuinen äiteenpallero-osio.

On ihanaa että ollaan kolme päivää koko perhe vapaalla. On ihan penaalista, että valitettavasti tuo kolme päivää tuntuu kuin työleiriltä. On tiskit, on pieni ripulitauti lapsilla, kiukkunen puoliso ja selkäkipuinen äiti. Tänään päiväunilta herääminen oli eniten perseestä - minulle nimittäin. Isäntä karjui jo monta kertaa että nouse nyt ja mä huusin ärräpäitä takaisin. Kerrankin kun on sauma pötköttää, mies repii ylös. Nousin sitten ja annoin lapsille välipalan.

Muistini mukaan meiden perhe taisteli tuon tavan kanssa  -useamman vuoden. Mutta kyse oli miehestä ja aamuista. Aina, joka helvatin viikonloppuaamu, isäntä nukkui pidempään ja vatkutti nousemistaan. Se verenpaineen taso mikä mulle nousi silloin, oli sfääreissä. Koska olen epäkypsä ihminen ja helvetin pitkävihainen, muistin tänään muistuttaa niistä vuosista. Ois taas pitänyt kuitenkin olla jalompi ihminen ja olla asiasta hiljaa- kiukutteluahan siitä syntyi.

Kun oli tiskattu ja kokattu ja siivottu ja hattuunnuttu, mentiin käymään Talin siirtolapuutarhan juhannuskekkereissä. Isompi ipana pääs onkimaan ja sai siitä lahjaksi superpallon. Siin onkin kaikki mitä asunto kesällä tarvii. Sirpaleita superpallon ansiosta.

Mä nyt jatkan kiukuttelua hetkisen verran ainakin. Kun se selkäkin on kipeä ja kotona on työleiri. Mutta ehkä huominen on parempi - viimeistään maanantai. Silloin paskaäiti nääs pääsee töihin. Ha.

Tässä kuvassa piti olla kaksi kaunista pellavapäätä kirmaamassa puun ympäri.
Ei ole. Toinen karkasi puun takaa marjapuskiin. Se siitä, ei saatu tunnelmaltaan
kaunista juhannuskuvaa. Mutta saatiin esittää meidän perheen iltalaulu isolle yleisölle.
Se meni jotakuinkin näin; "WÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ EIIIIIIIII EIIIIIIIII WÄÄÄÄ".

Hyvää juhannusta!

Mittumaari on täällä. 

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Työ

Tässä menneenä parina kuukautena olen viimein saanut tajuta, miten tärkeä rooli elämässä on työllä. Miten valtavasti mielekäs työ voi tukea omaa arkea, omaa jaksamista ja minuutta.

On ihana herätä aamulla, lähteä liikenteenseen ja mennä töihin. Jos olen toimistossa, saan juoda kahvikupillisen tsekaten päivän duuneja, heittäen huulta työkavereiden kanssa. Jos menen suoraan asiakkaalle, pääsen heti tohinaan mukaan.

Ajan päivittäin n. 100 kilometriä, se on omaa aikaani. Nautin suunnattomasti aamuisista ajamisista, kun saan kuunnella suomipopin räävitöntä aamulypsyä. Välillä tekisi mieli ajaa ylimääräinen lenkki ja myöhästyä vähän tapaamisesta, jotta kuulisi setin loppuun. Mutta ei, kiltisti suuntaan asiakkaan luo.

Joskus kiireessä lounas syödään seisten auton konepelliltä.


Toiset päivät on niin kiireisiä, että vessapaussikin on luksusta. Sitten on toimistopäiviä, jolloin saan keskittyä omiin hommiini, heittää villasukat jalkaan ja tehdä töitä. Nauttia siitä kaikesta.

Kun olen tullut töistä kotiin, olen usein väsynyt. Mutta, väsymys on erityyppistä. Lapset ovat suloisempia ja niiden kommervenkkejä on helpompi sietää. Miehen mutinat ruokalakkoilevasta lapsesta tai paskapyykistä laittaa hymyilemään. "Mä niin tiedän mitä toi on ja nyt MÄ saan tehdä töitä".

Työ. Mikä ihana velvollisuus, mikä oikeus. Työ josta nauttii on etuoikeus. Ja sen etuoikeuden olen saanut. Siitä olen äärettömän kiitollinen. Ja kaiken perästä niin pal parempi äiti ja puoliso.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Julkisen liikenteen autuus ja kirous.

Sattuneesta syystä kuljemme nyt päivittäin mukeloiden kanssa päikkymatkaa julkisilla. Se on oikeasti aika kivaa.

Mutta. Kaikkeen sisältyy Mutta.


Minkä helevatan takia tässä yhteiskunnassa lapset on aina vaan tiellä ja haitta? Hukkapätkä saa usein kokea ohittelua, töytäisyjä ja kiireisten ihmisten kassien huidontaa. Mä alan kuulostaa jo aikamoiselta mammahyeenalta, kun milloin komennan kakaroita - milloin aikuisia. Pieni ihminen jää todella helposti toisten jakoihin. Ja kun se anteeksipyytäminen, se se vasta aikuiselta onkin vaikeaa. Istumapaikkaa saa oikeesti kytätä, lähes urakalla. Tuollainen natiaisenkokoinen on kaikkien jaloissa jonka lisäks hää ei meinaa pysyä ratikan äkkiliikkeissä koivillaan. Mutta ei, paikkaa ei tahdo irrota.

KÄYTÖSTAVAT, ihmiset!!! PERKELE!





Voi rotta.

Mutta, mikäs siitä kun Isompi Ipana tykkää yli kaiken metroista ja ratikoista. Kyllä kelpaapi kyyti!