Ihan Itte Tein!

 

Jouluna voi vaikka poltella nämä kynttilät, jotka ihan itte omin pikku kätösini väkersin.
Kyllä on taas aikaansaanut olo. Tolussa uitettu sukka soffan alle, valot pimeäksi ja kynttilätunnelmaa.

Juu, en joulusiivoa tai hössötä. Mä vaan oon, tän meidän lauman kanssa.

 

 

 

 

Stayin' alive!

Hellurei ja hellät tunteet!

Täällä sitä ollaan, yhä. Ruuhkavuosia kuluttamassa ja säntäämässä joka ilmansuuntaan. Arki on, noh, kauniisti kuvailtuna hektistä. Aamulla ylös, natiaiset tarhaan, vanhemmat duuniin, duunista hakeen muksut ja siitä kotiin. Iltaisin väsyttää hävettävän paljon ja sitäkin useammin kiristää - eli agressiivissa todettuna vituttaa.

Mutta. En ole paremmin voinut aikoihin. Vaikka kuinka sitä leipoo ja vääntää, olen silti äiti jonka psyykkeelle on parasta olla töissä. Tehdä päiväsaika jotain aivan muuta, nauttia työkavereista ja mahtavista asiakkaista. Olla fiksun (ha ha) ihmisen roolissa, ratkaista ristiriitoja, ongelmia, haasteita. Olla tiimeissä puhua ammattijargoniaa lääkäripalavereissa ja siemailla täysin otten sitä fiilistä, mitä työ parhaimmillaan voi antaa.

Kun iltapäivästä hipsii kotiin rääpäleiden kanssa, saa heittää koko ammattiviitan nurkkaan ja olla kotona. Olla vain, oma itsensä.

Isännällä on omat harrastuksensa ja menonsa - minä yritän kovasti kompensoida keksien itselleni menoja. Koska se on tässä elämänvaiheessa silmä silmästä ja vapaailta vapaaillasta.Ystäviä tulee nähtyä hävettävän harvoin, mutta on todettava että sosiaalinen media sekä handsfree-puhelimet mahdollistavat kommunikaatiota. Sillä mennään. Silti jossain väleissä sitä kerkiää morjestaankin.

Taaviaisella on nyt syksyllä "huoltoviikot". On vammaispolin palaveria, psykologin tutkimusta, kuntoutushakemusta muuta pakollista menoa. Rehellisesti, on fiilis että tekis mieli sanoa tälle armadalle ammattilaisia, että voitteko nyt vaan tehdä työnne. Että ei tarttis rustata raksia joka paperiin ja ihmetellä, kuinka kivasti laps leikkii pallolla. Kun tää arki vaan rullaa, mukavasti.

Uutena yllärinä tässä sopeudutaan keliakiaan. Taaviaisen verikokeista paukahti ylläri, siellä huutaa hoosiannaa joku keliakiamarkkeri. Uudet verikokeet ja tähystys, sitten aloitetaan gluteiiniton elämä. Tässä samalla testataan koko konkkaronkka - koska vaikka kundin pohjadiagnoosiin kuuluu kohonnut riski keliakiaan, niin silti sen mahdollisuus ilmiintyä muissakin meissä on olemassa. Kellu ei ahdista, uutta oppimaan vaan. On niin pal pahempiakin asioita tässä maailmassa, notta mitä yhdestä gluteiinista!

Tääl myö ollaan, elos, hyvinvoivana ja omina itsenämme.
Arki vie ja me seilataan mukana!


Mukavaa joulunodotusta, ystävät! Tontut kurkkii, joten ei kettuilla kumppanille.

Kesän yhteenveto - eli kuinka sieltä tähän.

Kiitos Sanna, kun kaipailit. Oon todella ollut ihan luvattoman saamaton kirjoittamaan. Ideoita ois aiemminkin ollut, mutta sohva ja jäätelö ovat iltatuimaan vetäneet minua puoleeni maagisella voimalla.

Kesä tuli ja kohta jo menikin. Mies on ollut nappuloiden kanssa kotona, edelleen elelee jossain harhassa ja luulee olevansa lomalla. Minä myös elän jonkinasteisessa aikuisharhassa ja luulen myös olevani lomalla- töissä. Päivät kuluu arjen askareita suorittaessa, varsin riemukkaasti kun saan rynnätä aamulla suoraan töihin kaffelle.


Kesällä on tosikko oppinut puhumaan, omalla luovalla tyylillään. PÄÄKII -tarkoittaa esimerkiksi käärmettä. EI, Eihaluu, Einyt - ne taas tulee sujuvasti. Myös EI AUTA hallitaan. Koska, pitäähän pian kaksivuotiaankin osata vaikka halkaista atomi, ihan itte. KEEPELE!

Esikko taasen on rynninyt täyttä tahtia elossaan etiäpäin. On opittu kiipeilemään, uhmaamaan uudella erittäin tehokkaalla ja verbaalisella tavalla, (ei käti äiti tyyyhmä) - ja olemaan oma ihana ittensä.

Mökkireissuista havaitsin, että se sekopää joka väittää kahden keskenkasvuisen uhmaikäisen kanssa mökkeilyä rentouttavaksi, omaa joko saatanan hyvät lääkkeet tai aidatun tontin. Me ollaan kahtena viikonloppuna oltu tuolla pohjois-karjalan perämetsien ytimessä havaitsemassa, että edes pierukaan ei rentona livahda näiden pentujen kanssa.

Syksymällä puhevammaisten viikon yhteydessä saatte ehkäpä nähdä pienen videon minusta ja Nakista. Kun videon kuvaukset oli tehty, löin kättä otsaan kun tajusin että taas olen ollut jossain aivopieremässä. Kun minulta kysyttiin, että mitä puhevammaisuus merkitsee meille, livahti suustani epäfiksusti että eipä mitään - kun ehkä olisi pitänyt selventää että ei mitään erityistä tai negatiivista. Noh. Elämä on, katsotaan kun pätkä saapuu editoinnista, että kuinka siinä käy...

Niin ja se putkiremontti/linjasaneeraus alkaa olla loppusuoralla! päästää täältä pienestä city-kaksiosta syyskuussa takaisin omaan kotiin, jossa on keittiö ja kylppäri sekä vessa laitettu vallan uusiksi. Koti-ikävä korpeaa. Tänään kävin tsekkaamassa ja ihastelemassa, miten hienot valinnat oltiin laatoille tehty.

Ja joo, oli se äiti kerran kesässä viihteellä! Kuva sisältää runsaasti luokatonta pelleilyä. Ha. "Et varmasti pysty punnertamaan ja juomaan sun colaa samaa aikaan!" - PYSTYIN!

Pitäkää huolta! Kun illat pimenee, juttua pukkaa taas, ihan varmasti. Täällä ollaan, syksyä odottelemassa. Mun lempparivuodenaikani...

Coregonus albula

Muikut.

Pojat sai kerran kaverilla kyläillessämme uunituoreita, vastapaistettuja muikkuja. Se oli menoa sitten. Alla olevat kuvat varmaankin kertoo, mitä mieltä sällit niistä on. 

Mun mielestä muikut on kamalia, haisevia ja kaikinpuolin vastenmielisiä. Mutta mä en niitä syökään. Mä oon aikuinen, mä saan sanoa ruoalle HYI.


Ps. Huomenna on äitin rai rai rai - sunnuntaina ai ai ai.

Lettuja

Mieheni paistoi lettuja vs. minä paistoin letun. Jätän homman siis jatkossakin isännälle... Lapsetkaan ei tykänneet. Oivoi, joutuu itse syömään...

Hyvää toipumista juhannuksesta itse kullekin. Huomenna SAA mennä töihin!

Kiukkulintujen valtakunnassa

Tänään tehtiin retki änkkärileikkipaikalle. Esikoinen ällistytti meidät rohkeudellaan - sinne hää paineli muiden perässä. Minua tais jännittää enemmän, mutta onneks oli kolmiolääkkeet selkäkivun vuoksi alla, niin en kerennyt slaagata!

Rohkea pieni miäs!

Yks hepslaagi tuli köysissä kiipeillessä: Sälli huus kuin sika paketissa eikä osannut päättää mennäkö ylös vai alas. Äitee sitten tuuppas ahterista ja matka jatkui nauraen. Ihme vekotin tuo kakara!

Paskamutsilasta, päivää.

Voi elämä.

Tässä taas sitä näkee, miten genetiikan arpapelissä on unohdettu mulle jakaa se pullantuoksuinen äiteenpallero-osio.

On ihanaa että ollaan kolme päivää koko perhe vapaalla. On ihan penaalista, että valitettavasti tuo kolme päivää tuntuu kuin työleiriltä. On tiskit, on pieni ripulitauti lapsilla, kiukkunen puoliso ja selkäkipuinen äiti. Tänään päiväunilta herääminen oli eniten perseestä - minulle nimittäin. Isäntä karjui jo monta kertaa että nouse nyt ja mä huusin ärräpäitä takaisin. Kerrankin kun on sauma pötköttää, mies repii ylös. Nousin sitten ja annoin lapsille välipalan.

Muistini mukaan meiden perhe taisteli tuon tavan kanssa  -useamman vuoden. Mutta kyse oli miehestä ja aamuista. Aina, joka helvatin viikonloppuaamu, isäntä nukkui pidempään ja vatkutti nousemistaan. Se verenpaineen taso mikä mulle nousi silloin, oli sfääreissä. Koska olen epäkypsä ihminen ja helvetin pitkävihainen, muistin tänään muistuttaa niistä vuosista. Ois taas pitänyt kuitenkin olla jalompi ihminen ja olla asiasta hiljaa- kiukutteluahan siitä syntyi.

Kun oli tiskattu ja kokattu ja siivottu ja hattuunnuttu, mentiin käymään Talin siirtolapuutarhan juhannuskekkereissä. Isompi ipana pääs onkimaan ja sai siitä lahjaksi superpallon. Siin onkin kaikki mitä asunto kesällä tarvii. Sirpaleita superpallon ansiosta.

Mä nyt jatkan kiukuttelua hetkisen verran ainakin. Kun se selkäkin on kipeä ja kotona on työleiri. Mutta ehkä huominen on parempi - viimeistään maanantai. Silloin paskaäiti nääs pääsee töihin. Ha.

Tässä kuvassa piti olla kaksi kaunista pellavapäätä kirmaamassa puun ympäri.
Ei ole. Toinen karkasi puun takaa marjapuskiin. Se siitä, ei saatu tunnelmaltaan

kaunista juhannuskuvaa. Mutta saatiin esittää meidän perheen iltalaulu isolle yleisölle.
Se meni jotakuinkin näin; "WÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ EIIIIIIIII EIIIIIIIII WÄÄÄÄ".