Paskamutsilasta, päivää.

Voi elämä.

Tässä taas sitä näkee, miten genetiikan arpapelissä on unohdettu mulle jakaa se pullantuoksuinen äiteenpallero-osio.

On ihanaa että ollaan kolme päivää koko perhe vapaalla. On ihan penaalista, että valitettavasti tuo kolme päivää tuntuu kuin työleiriltä. On tiskit, on pieni ripulitauti lapsilla, kiukkunen puoliso ja selkäkipuinen äiti. Tänään päiväunilta herääminen oli eniten perseestä - minulle nimittäin. Isäntä karjui jo monta kertaa että nouse nyt ja mä huusin ärräpäitä takaisin. Kerrankin kun on sauma pötköttää, mies repii ylös. Nousin sitten ja annoin lapsille välipalan.

Muistini mukaan meiden perhe taisteli tuon tavan kanssa  -useamman vuoden. Mutta kyse oli miehestä ja aamuista. Aina, joka helvatin viikonloppuaamu, isäntä nukkui pidempään ja vatkutti nousemistaan. Se verenpaineen taso mikä mulle nousi silloin, oli sfääreissä. Koska olen epäkypsä ihminen ja helvetin pitkävihainen, muistin tänään muistuttaa niistä vuosista. Ois taas pitänyt kuitenkin olla jalompi ihminen ja olla asiasta hiljaa- kiukutteluahan siitä syntyi.

Kun oli tiskattu ja kokattu ja siivottu ja hattuunnuttu, mentiin käymään Talin siirtolapuutarhan juhannuskekkereissä. Isompi ipana pääs onkimaan ja sai siitä lahjaksi superpallon. Siin onkin kaikki mitä asunto kesällä tarvii. Sirpaleita superpallon ansiosta.

Mä nyt jatkan kiukuttelua hetkisen verran ainakin. Kun se selkäkin on kipeä ja kotona on työleiri. Mutta ehkä huominen on parempi - viimeistään maanantai. Silloin paskaäiti nääs pääsee töihin. Ha.

Tässä kuvassa piti olla kaksi kaunista pellavapäätä kirmaamassa puun ympäri.
Ei ole. Toinen karkasi puun takaa marjapuskiin. Se siitä, ei saatu tunnelmaltaan

kaunista juhannuskuvaa. Mutta saatiin esittää meidän perheen iltalaulu isolle yleisölle.
Se meni jotakuinkin näin; "WÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ EIIIIIIIII EIIIIIIIII WÄÄÄÄ".

Julkisen liikenteen autuus ja kirous.

Sattuneesta syystä kuljemme nyt päivittäin mukeloiden kanssa päikkymatkaa julkisilla. Se on oikeasti aika kivaa.

Mutta. Kaikkeen sisältyy Mutta.


Minkä helevatan takia tässä yhteiskunnassa lapset on aina vaan tiellä ja haitta? Hukkapätkä saa usein kokea ohittelua, töytäisyjä ja kiireisten ihmisten kassien huidontaa. Mä alan kuulostaa jo aikamoiselta mammahyeenalta, kun milloin komennan kakaroita - milloin aikuisia. Pieni ihminen jää todella helposti toisten jakoihin. Ja kun se anteeksipyytäminen, se se vasta aikuiselta onkin vaikeaa. Istumapaikkaa saa oikeesti kytätä, lähes urakalla. Tuollainen natiaisenkokoinen on kaikkien jaloissa jonka lisäks hää ei meinaa pysyä ratikan äkkiliikkeissä koivillaan. Mutta ei, paikkaa ei tahdo irrota.

KÄYTÖSTAVAT, ihmiset!!! PERKELE!

Voi rotta.

Mutta, mikäs siitä kun Isompi Ipana tykkää yli kaiken metroista ja ratikoista. Kyllä kelpaapi kyyti!