Kesän yhteenveto - eli kuinka sieltä tähän.

Kiitos Sanna, kun kaipailit. Oon todella ollut ihan luvattoman saamaton kirjoittamaan. Ideoita ois aiemminkin ollut, mutta sohva ja jäätelö ovat iltatuimaan vetäneet minua puoleeni maagisella voimalla.

Kesä tuli ja kohta jo menikin. Mies on ollut nappuloiden kanssa kotona, edelleen elelee jossain harhassa ja luulee olevansa lomalla. Minä myös elän jonkinasteisessa aikuisharhassa ja luulen myös olevani lomalla- töissä. Päivät kuluu arjen askareita suorittaessa, varsin riemukkaasti kun saan rynnätä aamulla suoraan töihin kaffelle.


Kesällä on tosikko oppinut puhumaan, omalla luovalla tyylillään. PÄÄKII -tarkoittaa esimerkiksi käärmettä. EI, Eihaluu, Einyt - ne taas tulee sujuvasti. Myös EI AUTA hallitaan. Koska, pitäähän pian kaksivuotiaankin osata vaikka halkaista atomi, ihan itte. KEEPELE!

Esikko taasen on rynninyt täyttä tahtia elossaan etiäpäin. On opittu kiipeilemään, uhmaamaan uudella erittäin tehokkaalla ja verbaalisella tavalla, (ei käti äiti tyyyhmä) - ja olemaan oma ihana ittensä.

Mökkireissuista havaitsin, että se sekopää joka väittää kahden keskenkasvuisen uhmaikäisen kanssa mökkeilyä rentouttavaksi, omaa joko saatanan hyvät lääkkeet tai aidatun tontin. Me ollaan kahtena viikonloppuna oltu tuolla pohjois-karjalan perämetsien ytimessä havaitsemassa, että edes pierukaan ei rentona livahda näiden pentujen kanssa.

Syksymällä puhevammaisten viikon yhteydessä saatte ehkäpä nähdä pienen videon minusta ja Nakista. Kun videon kuvaukset oli tehty, löin kättä otsaan kun tajusin että taas olen ollut jossain aivopieremässä. Kun minulta kysyttiin, että mitä puhevammaisuus merkitsee meille, livahti suustani epäfiksusti että eipä mitään - kun ehkä olisi pitänyt selventää että ei mitään erityistä tai negatiivista. Noh. Elämä on, katsotaan kun pätkä saapuu editoinnista, että kuinka siinä käy...

Niin ja se putkiremontti/linjasaneeraus alkaa olla loppusuoralla! päästää täältä pienestä city-kaksiosta syyskuussa takaisin omaan kotiin, jossa on keittiö ja kylppäri sekä vessa laitettu vallan uusiksi. Koti-ikävä korpeaa. Tänään kävin tsekkaamassa ja ihastelemassa, miten hienot valinnat oltiin laatoille tehty.

Ja joo, oli se äiti kerran kesässä viihteellä! Kuva sisältää runsaasti luokatonta pelleilyä. Ha. "Et varmasti pysty punnertamaan ja juomaan sun colaa samaa aikaan!" - PYSTYIN!

Pitäkää huolta! Kun illat pimenee, juttua pukkaa taas, ihan varmasti. Täällä ollaan, syksyä odottelemassa. Mun lempparivuodenaikani...

Kiukkulintujen valtakunnassa

Tänään tehtiin retki änkkärileikkipaikalle. Esikoinen ällistytti meidät rohkeudellaan - sinne hää paineli muiden perässä. Minua tais jännittää enemmän, mutta onneks oli kolmiolääkkeet selkäkivun vuoksi alla, niin en kerennyt slaagata!

Rohkea pieni miäs!

Yks hepslaagi tuli köysissä kiipeillessä: Sälli huus kuin sika paketissa eikä osannut päättää mennäkö ylös vai alas. Äitee sitten tuuppas ahterista ja matka jatkui nauraen. Ihme vekotin tuo kakara!

Työ

Tässä menneenä parina kuukautena olen viimein saanut tajuta, miten tärkeä rooli elämässä on työllä. Miten valtavasti mielekäs työ voi tukea omaa arkea, omaa jaksamista ja minuutta.

On ihana herätä aamulla, lähteä liikenteenseen ja mennä töihin. Jos olen toimistossa, saan juoda kahvikupillisen tsekaten päivän duuneja, heittäen huulta työkavereiden kanssa. Jos menen suoraan asiakkaalle, pääsen heti tohinaan mukaan.

Ajan päivittäin n. 100 kilometriä, se on omaa aikaani. Nautin suunnattomasti aamuisista ajamisista, kun saan kuunnella suomipopin räävitöntä aamulypsyä. Välillä tekisi mieli ajaa ylimääräinen lenkki ja myöhästyä vähän tapaamisesta, jotta kuulisi setin loppuun. Mutta ei, kiltisti suuntaan asiakkaan luo.

Joskus kiireessä lounas syödään seisten auton konepelliltä.

Toiset päivät on niin kiireisiä, että vessapaussikin on luksusta. Sitten on toimistopäiviä, jolloin saan keskittyä omiin hommiini, heittää villasukat jalkaan ja tehdä töitä. Nauttia siitä kaikesta.

Kun olen tullut töistä kotiin, olen usein väsynyt. Mutta, väsymys on erityyppistä. Lapset ovat suloisempia ja niiden kommervenkkejä on helpompi sietää. Miehen mutinat ruokalakkoilevasta lapsesta tai paskapyykistä laittaa hymyilemään. "Mä niin tiedän mitä toi on ja nyt MÄ saan tehdä töitä".

Työ. Mikä ihana velvollisuus, mikä oikeus. Työ josta nauttii on etuoikeus. Ja sen etuoikeuden olen saanut. Siitä olen äärettömän kiitollinen. Ja kaiken perästä niin pal parempi äiti ja puoliso.