Kesä kurkkii!

Näin on taas vierähtänyt tukeva tovi siitä, kun olen viimeksi ehtinyt hihkumaan elonmerkkejä. Vedetään siis nopea briiffi.

Lapset voi hyvin, Isompi puhua pälättelee ja Pienempi mennä toheltaa. Polkupyöräily lienee kesän kuumin hitti, leikkipuistoissa valloitetaan urakalla kiipeilytelineitä. Sällit on jo kuin kaksoset.

Töissä pitäisi jaksaa päkertää vielä vajaan kuukauden verran ja sitten saakin jo laskeutua lomalle. Duunissa on uusia tuulia, organisaatiouudistuksia, asioita jotka tuo uusia mahtavia haasteita. Työnkuva muuttuu hieman, pääsen pohdiskelemaan, tutkimaan ja kehittämään enemmän. MAHTAVAA!

Arki on hyvää. Luovaa, ongelmanratkaisuja joutuu pohtimaan päivittäin, hermot palaa monta kertaa, mutta arki on hyvää - jokaisessa välissä ehtii nauttia hengenvedon verran. Heinäkuussa kokeillaan sitten sitä elopellossa olemista. "Lomalle" - eli määritellylle ajalle lasten kanssa, jolloin touhutaan tukka putkella ja yritetään vetää välissä henkeä.
 

Viikonloppuna vedän hetken henkeä arjen askareista ja lähden ystävän kanssa pieneen reisuun. Tekee todella hyvää! Oma aika, antaa perspektiiviä perheajalle. Mahtavaa!


Aurinkoa kesään, iloa päiviin ja voimia arkeen.

Kevät kolisee!

Niin sitä aika rientää! Kevät mennä kolkuttelee kaikilla ovilla. Kauhiasti pitäisi jaksaa puuhata ja innostua, mutta mullapas se vaan on kovin vähäistä.

Mitäs kevääseen on kuulunut? Kiirettä, lähinnä. Olen vakuuttunut siitä, että ruuhkavuodet on kevyt ilmaisu. Kello neljän liikenneruuhka Tokiossa kun joku on ajanut toitsulla mällin-vuodet ois ehkä parempi ilmaisu. Koko ajan pitäisi ehtiä ja olla ja mennä. Joka ilmansuunta lapsista vanhuksiin vaatii omansa, jossain välissä sitä pitäis muistaa vielä itsensä.




Lapsille kuuluu hyvää. Ekavekara on aloittanut tanhuharrastuksen jota suurella innolla harrastaakin. Hää sai myös uudet silmälasit, joiden kanssa nyt opetellaan oloa ja eloa. Ekavekaralle ne nyt onkin ihan ok, mutta tuolle Tokakakaralle ne taas eivät: viimeksi tänään Veikan lasit riistettiin ja niitä aseteltiin rubikin kuution tyyliin todella solmulle...

Työssä on edelleen omanlaisensa kuherruskuukausi. Töihin mennessä on suurimmaksi osaksi hyvä mieli ja sieltä tullesakin on kiitollinen, että on virka mitä toimittaa päiväsaikaa. Lasten sairastelu on kyllä verottanut aika paljon, kun ei oiken tiedä millä hoitaisi Sen Kaiken. Kun pitäisi olla töissä ja kotona ja kuka kipeenä ja mistä rööristä sitä räkää.

Työssä minulla on taas muutoksen tuulia ilmassa. Organisaatiot elää ja ihmiset siellä sisällä. Aina välillä sitä toivoisi superstabiilia tilaa missä kaikki olisi äärettömän tylsää - taas toisaalta tahtoisi että koko ajan tapahtuis. koita ny siinä sitten päättä.


Mutta kesää kohti mennään! Tänään lyötiin lukkoon lomaviikot, jäipähän jäljelle vielä syksyksi viikon verran. Isäntä lupasi, että jossain välissä saan pitää ihan Oman Loman reissun, eli ajattelin karata yöksi-pariksi ihan omiani tekemään. Kummasti hotsittaisi joku täysihoitohotla jossa on uintiosasto. Tai sitten pitää lähteä ystävien luokse laittamaan ranttaliksi!

Iloista keväänloppua - täällä sitä ollaan!
Elossa, kaiken arkikaaoksen keskellä.
ps. Energiaspurtti iski, jaksoin tänään vaihtaa jopa keittiöön verhot! Salainen Marttahenkisyys pukkaa pintaan. ApuvA!

Stayin' alive!

Hellurei ja hellät tunteet!

Täällä sitä ollaan, yhä. Ruuhkavuosia kuluttamassa ja säntäämässä joka ilmansuuntaan. Arki on, noh, kauniisti kuvailtuna hektistä. Aamulla ylös, natiaiset tarhaan, vanhemmat duuniin, duunista hakeen muksut ja siitä kotiin. Iltaisin väsyttää hävettävän paljon ja sitäkin useammin kiristää - eli agressiivissa todettuna vituttaa.

Mutta. En ole paremmin voinut aikoihin. Vaikka kuinka sitä leipoo ja vääntää, olen silti äiti jonka psyykkeelle on parasta olla töissä. Tehdä päiväsaika jotain aivan muuta, nauttia työkavereista ja mahtavista asiakkaista. Olla fiksun (ha ha) ihmisen roolissa, ratkaista ristiriitoja, ongelmia, haasteita. Olla tiimeissä puhua ammattijargoniaa lääkäripalavereissa ja siemailla täysin otten sitä fiilistä, mitä työ parhaimmillaan voi antaa.

Kun iltapäivästä hipsii kotiin rääpäleiden kanssa, saa heittää koko ammattiviitan nurkkaan ja olla kotona. Olla vain, oma itsensä.

Isännällä on omat harrastuksensa ja menonsa - minä yritän kovasti kompensoida keksien itselleni menoja. Koska se on tässä elämänvaiheessa silmä silmästä ja vapaailta vapaaillasta.Ystäviä tulee nähtyä hävettävän harvoin, mutta on todettava että sosiaalinen media sekä handsfree-puhelimet mahdollistavat kommunikaatiota. Sillä mennään. Silti jossain väleissä sitä kerkiää morjestaankin.

Taaviaisella on nyt syksyllä "huoltoviikot". On vammaispolin palaveria, psykologin tutkimusta, kuntoutushakemusta muuta pakollista menoa. Rehellisesti, on fiilis että tekis mieli sanoa tälle armadalle ammattilaisia, että voitteko nyt vaan tehdä työnne. Että ei tarttis rustata raksia joka paperiin ja ihmetellä, kuinka kivasti laps leikkii pallolla. Kun tää arki vaan rullaa, mukavasti.

Uutena yllärinä tässä sopeudutaan keliakiaan. Taaviaisen verikokeista paukahti ylläri, siellä huutaa hoosiannaa joku keliakiamarkkeri. Uudet verikokeet ja tähystys, sitten aloitetaan gluteiiniton elämä. Tässä samalla testataan koko konkkaronkka - koska vaikka kundin pohjadiagnoosiin kuuluu kohonnut riski keliakiaan, niin silti sen mahdollisuus ilmiintyä muissakin meissä on olemassa. Kellu ei ahdista, uutta oppimaan vaan. On niin pal pahempiakin asioita tässä maailmassa, notta mitä yhdestä gluteiinista!

Tääl myö ollaan, elos, hyvinvoivana ja omina itsenämme.
Arki vie ja me seilataan mukana!


Mukavaa joulunodotusta, ystävät! Tontut kurkkii, joten ei kettuilla kumppanille.

Kesän yhteenveto - eli kuinka sieltä tähän.

Kiitos Sanna, kun kaipailit. Oon todella ollut ihan luvattoman saamaton kirjoittamaan. Ideoita ois aiemminkin ollut, mutta sohva ja jäätelö ovat iltatuimaan vetäneet minua puoleeni maagisella voimalla.

Kesä tuli ja kohta jo menikin. Mies on ollut nappuloiden kanssa kotona, edelleen elelee jossain harhassa ja luulee olevansa lomalla. Minä myös elän jonkinasteisessa aikuisharhassa ja luulen myös olevani lomalla- töissä. Päivät kuluu arjen askareita suorittaessa, varsin riemukkaasti kun saan rynnätä aamulla suoraan töihin kaffelle.


Kesällä on tosikko oppinut puhumaan, omalla luovalla tyylillään. PÄÄKII -tarkoittaa esimerkiksi käärmettä. EI, Eihaluu, Einyt - ne taas tulee sujuvasti. Myös EI AUTA hallitaan. Koska, pitäähän pian kaksivuotiaankin osata vaikka halkaista atomi, ihan itte. KEEPELE!

Esikko taasen on rynninyt täyttä tahtia elossaan etiäpäin. On opittu kiipeilemään, uhmaamaan uudella erittäin tehokkaalla ja verbaalisella tavalla, (ei käti äiti tyyyhmä) - ja olemaan oma ihana ittensä.

Mökkireissuista havaitsin, että se sekopää joka väittää kahden keskenkasvuisen uhmaikäisen kanssa mökkeilyä rentouttavaksi, omaa joko saatanan hyvät lääkkeet tai aidatun tontin. Me ollaan kahtena viikonloppuna oltu tuolla pohjois-karjalan perämetsien ytimessä havaitsemassa, että edes pierukaan ei rentona livahda näiden pentujen kanssa.

Syksymällä puhevammaisten viikon yhteydessä saatte ehkäpä nähdä pienen videon minusta ja Nakista. Kun videon kuvaukset oli tehty, löin kättä otsaan kun tajusin että taas olen ollut jossain aivopieremässä. Kun minulta kysyttiin, että mitä puhevammaisuus merkitsee meille, livahti suustani epäfiksusti että eipä mitään - kun ehkä olisi pitänyt selventää että ei mitään erityistä tai negatiivista. Noh. Elämä on, katsotaan kun pätkä saapuu editoinnista, että kuinka siinä käy...

Niin ja se putkiremontti/linjasaneeraus alkaa olla loppusuoralla! päästää täältä pienestä city-kaksiosta syyskuussa takaisin omaan kotiin, jossa on keittiö ja kylppäri sekä vessa laitettu vallan uusiksi. Koti-ikävä korpeaa. Tänään kävin tsekkaamassa ja ihastelemassa, miten hienot valinnat oltiin laatoille tehty.

Ja joo, oli se äiti kerran kesässä viihteellä! Kuva sisältää runsaasti luokatonta pelleilyä. Ha. "Et varmasti pysty punnertamaan ja juomaan sun colaa samaa aikaan!" - PYSTYIN!

Pitäkää huolta! Kun illat pimenee, juttua pukkaa taas, ihan varmasti. Täällä ollaan, syksyä odottelemassa. Mun lempparivuodenaikani...

Julkisen liikenteen autuus ja kirous.

Sattuneesta syystä kuljemme nyt päivittäin mukeloiden kanssa päikkymatkaa julkisilla. Se on oikeasti aika kivaa.

Mutta. Kaikkeen sisältyy Mutta.


Minkä helevatan takia tässä yhteiskunnassa lapset on aina vaan tiellä ja haitta? Hukkapätkä saa usein kokea ohittelua, töytäisyjä ja kiireisten ihmisten kassien huidontaa. Mä alan kuulostaa jo aikamoiselta mammahyeenalta, kun milloin komennan kakaroita - milloin aikuisia. Pieni ihminen jää todella helposti toisten jakoihin. Ja kun se anteeksipyytäminen, se se vasta aikuiselta onkin vaikeaa. Istumapaikkaa saa oikeesti kytätä, lähes urakalla. Tuollainen natiaisenkokoinen on kaikkien jaloissa jonka lisäks hää ei meinaa pysyä ratikan äkkiliikkeissä koivillaan. Mutta ei, paikkaa ei tahdo irrota.

KÄYTÖSTAVAT, ihmiset!!! PERKELE!

Voi rotta.

Mutta, mikäs siitä kun Isompi Ipana tykkää yli kaiken metroista ja ratikoista. Kyllä kelpaapi kyyti!