Maailma makaa mallillaan

Kuin hetken mielijohteesta, pölähdin kurkkaamaan että mitä on viimeksi ajat sitten kirjoitettu. Samalla naurahdin, että aikalailla on joku sisäisen kellon tsekkaus menossa: viimeksi tasan vuosi sitten hihkuin että täällä ollaan. Pitääkö siis ottaa tsekkaus?

-  Naggis aloitti koulun. Se oli isoa ja pelottavaa ja karmivaa - MINULLE. Penska taasen on hihkunut riemusta alkaen päivästä yksi. Taksi tuo ja vie- se toimii upeasti. Koulu toimii upeasti. IP-kerho ja loma-ajan kerhot toimii upeasti. Koulussa on jopa lääkäri, se historiallinen hahmo jota emme kehitysvammapoliklinikan aikana ole koskaan kunnolla tavanneet.

- Bullis, noh - on Bullis. Tyyppi on fiksu ja filmaattinen halutessaan, haluamatta hän muistuttaa lähinnä pyörremyrskyä. Opettelee lukemaan, koska tyhmä äiti ei osaa vasta kysymyksiin kuten

Miksi maailman vesissä on niin paljon vettä?
Miksi oli liitukausi ja triaskausi ja kivikaudella ihmiset?
Miksi vauvat ei tule ulos navasta?

- Minä.  No, olen minä. Yritän selviytyä arjessa työn, lasten ja kaiken sen välillä, mitä sinne väliin mahtuu. Paljon olisi kerrottavaa siitä, kuinka ihmisen pälli vaan tuppaa leviämään, kun tukipalvelut perheille/erityislapselle/erityislapsiperheelle on naurettavan paskat, puhumattakaan yksinhuoltaja-erityislapsiperheestä. Nyt oon pääsyt jo eroon vaiheesta jossa sanon kauniisti (kesti noin 7-vuotta) ja olen tykitellyt ihan suoraan "eiooeituun"-myyjille vammaispalveluissa että teidän palvelunne on aivan naurettavat. Parastahan oli, kun erehdyin käymään perheneuvolassa - no siitä kupletista täytyy kertoa ihan erikseen joku kerta. */mental note, kirjoita "PERHENEUVUOLA VAIN NORMEILLE" - postaus.

- Me. Niin siinä kävi, meitä on nykyään me. Kaksi lasta ja äiti, sekä bonusperheenjäsen. Tästä enemmän, kai joskus, mutta nyt vaan voi todeta että kaikkea se elämä eteen roudaa. Virallisesti täällä vielä elellään kukin omassa kodissaan, mutta ennenkaikkea kekarat ovat ryhtyneet kyseinalaistamaan aikuisten eri osoitteet. No joo, ehkä me akuisetkin. Aikalailla.

Miksi Stunttimies asuu omas kodis eikä täällä meidän kanssa?
Miks Stunttimiehen pitää mennä aina omaan kotiin?

Noh. Perheen Bonusjäsen  (aka Stunttifaija/Bonari/Stunttimies/Bonusmies) on löydetty kehä kolmosen ulkopuolelta. Sielläkin on siis eloa, epäilin tuota kyllä aikana hartaasti - mutta on, muutakin kuin poroja ja satunnaisia festareita. Nyt Stunttimiehen duunina on roudata pakettinsa tänne, mutta se ottaa aikaa. Elämänsä uudelleenorganisointi on kaikille työtä vaativaa juttua, vaikkakin se olisi kuinka mieluisaa.

Mistä mä sit nyt sain innon taas naputella?
Stunttimiehen tietokone tuli tänne mun luo. Mulla on kuulkaattes ihan näyttö ja näppäimistö, tietokone ja tietokonepöytä! Kelpoo ihmisen kirjoitella. Joten saattaa olla, että kaiken keskellä mä taidan jälleen innostua kirjoittelusta.

Joulunaikaa. Talvea, synkkää sysipimeää, loskaa, vettä ja uhkailua vakoilevilla joulutontuilla!
Sitä kaikkea teille!

Palataan!

Parin vuoden jälkeen.

Ikään ei aikaan ole kertomuksia pukannut.

Vedetäänkö tiivistelmällä nopeesti viimeiset kaksi vuotta? Kukaanhan ei jaksa lukea mitään pitkiä sepostuksia sieltä, täältä ja tuolta. Tiivistä, sillä mennään!

- Lapset kasvaa, pitää meteliä, on vauhdikkaita.
- Minä käyn töissä, kutistun, pidän meteliä ja olen vauhdikas.
- Viime vuonna erosin, muutin omaan kotiin ja aloitin uuden arjen.
- Sen jälkeen kun olin huutanut tukka putkelle kaikille miehille joita vastaan tuli, että ensimäistäkään en tahdo tapailla, ketään en ota, mitään en alan, olen sinkku ja ikuisesti, noh arvaatte varmaan mitä kävi. Kuin vahingossa.

Nyt maailman pyörittyä taas muutaman mutkan verran ympäri, katselen maailmaa ja matkustan mukana. Nakkelbärg aloittaa koulun ensi syksynä, Bullenberg kasvaa ja vauhdittuu päivästä toiseen.

Töitä, arkea, uudenlaista elämää.

Enkä voisi olla onnellisempi!